Aikuisten hevosten ja varsojen mahahaavat
tiedostetaan enenevässä määrin
vakavaksi ongelmaksi. Hiljan tehdyssä amerikkalaisessa selvityksessä,
93 prosentilla valmennuksessa olevista hevosista oli mahahaavoja.
Vatsalaukun seinämää tarkasteltiin endoskoopin avulla.
Melkein 60 prosentilla muussa aktiivikäytössä olevista
hevosista on mahahaavoja, eikä ongelma ole vain aikuisten hevosten.
Yli 50 prosentilla varsoista on mahahaavoja, erityisesti muutaman
ensimmäisen elinkuukauden aikana.
Kuitenkin yli puolet hevosista,
joilla on mahahaava, ei osoita mitään
merkkejä ruoansulatuskanavan sairaudesta. Mahahaavat voivat
kuitenkin haitata suorituksia vaikuttamalla valmentautumiseen, ruokahaluun
ja mielialaan. Mahahaavat voivat parantua jos hevoset päästetään
laitumelle lepoon pidemmäksi aikaa, mutta ne eivät yleensä parane,
jos hevoset jatkavat valmennuksessa.
Miksi niin moni hevonen saa mahahaavoja?
Mahalaukun seinämä tuottaa happoja 24 tuntia vuorokaudessa
osana ruoansulatusprosessia. Kun happoja kertyy liikaa, kehittyy
seinämään haavaumia. Taustalla on moni syy ongelma.
Mahahaava-alttiutta lisää:
Ruokinta: liian vähäinen heinän syönti ja/tai
laiduntamisen puute, liian vähäinen korsirehun saanti.
Valmennus: intensiivinen liikunta lisää happojen muodostusta
mahalaukussa.
Psyykinen stressi: sairastelevat ja kipuilevat hevoset altistuvat
herkemmin mahahaavaan.
Muutokset kasvavissa varsoissa: hapot ja entsyymit vaurioittavat
helposti mahalaukun seinämää
Muut tekijät: kuljetukset, pitkät tallissa oloajat ja
jotkut lääkitykset lisäävät alttiutta.
Mistä tiedän onko hevosellä mahahaavoja?
Mikäli hevostasi valmennetaan, on sillä todennäköisesti
mahahaavoja, vaikka sillä ei ole oireita. Kun selviä oireita
alkaa ilmetä, on mahahaavaongelma jo usein edennyt pitkälle
ja sitä on vaikea hoitaa. Joten jos epäröit, epäile
mahahaavoja, kunnes toisin on todistettu.
Mahahaavojen tyypillisiä oireita hevosilla ovat: Aikuiset hevoset
Asennemuutos
Alakuloisuus
Huonot suoritukset
Huono ruokahalu
Huono kunto
Ähkyoireet
Käytösmuutokset
Myönteinen hoitovaste Varsa
Ripuli
Huono kasvu
Kiilloton karva
Iso maha
Hampaiden narskuttelu
Ähkyoireet
Selällä makuu
Kuolaaminen
Imemisen keskeytykset
Myönteinen hoitovaste Miten mahahaavoja tulisi hoitaa?
Tavoitteena on:
1) Vähentää happoja
2) Poistaa oireet
3) Varmistaa mahalaukun seinämän paraneminen
4) Ehkäistä mahahaavojen ilmaantuminen uudestaan
Happoihin on vaikutettava niiden alkulähteellä, jotta mahalaukun
seinämä voi parantua. Muutokset hoitorutiineissa ovat tärkeä osa
hoito ohjelmaa. Hoitosuositukset
Mahahaavojen hoitosuosituksiin kuuluu:
1. Happamuuden vähentäminen on paranemisen perusedellytys
2. Hevosen valmentamisen lopettaminen ellei käytetä valmennuksen
aikana tehoavia lääkkeitä
3. Heinän ja ylipäätään korsirehun ja/tai
laiduntamisen lisääminen
4. Selvien stressitekijöiden vähentäminen ja mahdollisten
sairauksien hoitaminen
eQ pH-Combi
on uusi kaksi tehoinen antasidi (happoja neutralisoiva aine)
stressireaktioiden lieventämiseen hevosille, joilla on taipumusta
mahahaavaan ja stressimahaan.
Vaikutustapa
eQ pH-Combi sisältää kahta antasidiä, natriumbikarbonaattia
ja magnesiumtrisilikaattia. Näiden antasidien kliininen teho
voidaan todeta kivunlievityksenä jo yhden annoksen jälkeen
ja mahahaavojen parantumisena pidemmän hoitokuurin aikana.
Kaksivaikutteinen eQ pH-Combi
Molemmat antasidit sitovat eli neutralisoivat happoja. Kun mahalaukun
ja ohutsuolen pH nousee, vapautuu happoja taas. Magnesiumsilikaatti
muodostaa neutralisaatioprosessissa kolloidin, jolla on hyytelömäinen
rakenne. Tämä hyytelömäinen aine peittää mahalaukun
limakalvon ja ehkäisee mahahappojen pääsyn kontaktiin
haavaumien kanssa. Seurauksena reaktioiden lieventyminen happojen
häiritsemättä.
eQ pH-Combi on ainutlaatuinen tuote ja se tuodaan ensimmäisenä markkinoille
Suomessa. Sitä valmistaa Pharmalett A/S Tanskassa. Tämä tutkimukseen
ja kehitykseen panostava yhtiö on uraauurtava kehittäessään
suun kautta annettavia tuotantoeläinten (pääasiassa
lypsylehmien) pastatuotteita. Toiminnasta on yli 10 vuoden kokemus.
Pharmalett A/S on maailman ykkönen suun kautta annettavien
pastojen tuotannossa eläinlääkinnälliseen käyttöön.
Yhteenveto
Mahahaavoilla voi olla, ulkoisesta oireettomuudestaan huolimatta,
suuri merkitys hevosen suorituksille, kunnolle ja terveydelle.
Hoidon, lääkityksen ja ennaltaehkäisyn kehittyminen
johtavat parempaan lääketieteelliseen ja taloudelliseen
tulokseen. Tarkkaile mahahaavojen oireita, erityisesti valmennettavissa
hevosissasi. Aloita hoito ajoissa tehokkaalla valmisteella oikein
annosteltuna. Muuta altistavia ruokinnallisia ja ympäristötekijöitä.
Mahahaavojen hallinta on tärkeää, kun halutaan ylläpitää hevosen
terveyttä ja säilyttää kilpailukyky. Toukokuussa 2006
Nicolai Agger, DVM
Tuotekehitys ja tutkimusjohtaja
Pharmalett A/S
Tanska
|